Takseja ei pidä vapauttaa kilpailulle. Näin sanoivat kaksi kokoomuslaista kansanedustajaa. Terassille jos menee lasten kanssa ja tilaa olutta, voi joutua heitetyksi ulos. Näin kävi Kuopiossa heinäkuussa matkailleelle perheelle.
Suomi on maa, jossa poliittisen korrektiuden voittaa ainoastaan sosiaalinen kyyläävä kontrolli ja valvovan viranomaisen pitkä käsi. Alamaisyhteiskuntaan syntyneet suomalaiset pelkäävät ottaa vastuuta omasta elämästään. Voisi jopa ajatella, että on parempi, ettei suomalaista kukaan vapauta ajattelemaan ja toimimaan itse.
Vapautusta on monenlaista. Ensinnäkin se tarkoittaa, että ihmisten ja markkinasektorien annetaan todellakin toimia, kuten he itse parhaaksi näkevät. Tästä olen itsekin kirjoittanut aikaisemmin niin kossun kuin taksienkin osalta. Mutta olisi syytä katsoa myös kauemmas, kun vapautuksesta puhumme.
Voisimmeko sopia, että hallituksen (ja siis valtion) olisi tehtävä, kuten vastuullinen perheenpää: pitää huoli siitä, että ei elä yli varojensa? Tällainen budjettitiukkuus on yksityisille hyve, mutta valtion osalta siitä ei ole ollut näkyvissä merkkiäkään; ei Suomessa eikä oikeastaan missään muuallakaan, ikävä kyllä.
Kuten Heikki Pursiainenkin, niin myös minä, ihmettelen, miksi ”yhteiskuntasopimuksen” vaihtoehto olisi lisääntyvä verotus. Jos hallitus ei kykene saamaan aikaan tätä sopimusta työmarkkinatahojen kanssa, sen sijaan, että se miettisi omaa rooliaan, se menisi jälleen kerran veronmaksajan kukkarolle varmistamaan sen, että rahat turhaan byrokratiamyllyyn riittävät. Ja jos veronmaksajien rahat eivät riitä, niin ulkomailta lainaamallahan rahaa on aina saanut. Jäljet tästä ovat näkyvissä.
Tuhlauksen jatkuvan rahoittamisen vaihtoehto on luopua tuhlauksesta. Se tarkoittaa valtion budjetin tasapainottamista, niukkuutta.
Vaikka jostain syystä – todennäköisesti lähinnä virheitä toistavan käytännön vuoksi – kuvittelemme tämän tarkoittavan joko tuloleikkauksia tai veronkorotuksia, valtion budjetin tasapainottaminen on oikein tehtynä suuri mahdollisuus. Niukkuuden ei pidä olla vain leikkauksia leikkausten vuoksi tai veronkorotuksia. Niukkuuden pitäisi tarkoittaa siirtopolitiikkaa, jossa valtio luovuttaa tuotannontekijöidensä ja tarjoamiensa palveluiden kontrollin virkamiehiltä yksityisille.
Valtio tasapainottaa budjettinsa leikkaamalla omista menoistaan eikä yksityisen sektorin työntekijän ja työnantajan tuloista nyhtämällä tai heitä kontrolloimalla. Ihmisille annetaan heille kuuluva vapautus ja heille palautetaan se, minkä 1900-luvun ja 2000-luvun alun hallitukset ovat heiltä ahneuksissaan vieneet. Kansalaiset saavat pitää suuremman osan tuloistaan ja päättää itse, minne ja miten he sen kuluttavat.
Oikea niukkuuspolitiikka on talouden vapauttaja, ei veronmaksajan orjuuttaja ja talouden kurjistaja. Valtion tiukka menopolitiikka lisää yksittäisten kansalaisten päätösvaltaa omista tuloistaan, menoistaan, arvoistaan ja elämästään laajemminkin. Se antaa enemmän vaihtoehtoja ja parempia tuotteita, palveluita ja antaa sysäyksen yksityisen sektorin kasvulle.
Talouden vapautus vaatii ihmisiltä vastuullisuutta ja suunnitelmallisuutta. Se vaatii hallitukselta uskallusta katsoa ohi omien välittömien intressiensä. Suomen hallituksella olisi nyt mahdollisuus yhdistää yhteiskuntasopimus todelliseen niukkuuspolitiikkaan ja antaa suomalaisille heille kuuluva vapautus. Pelkään, että hallitus ja kansalaiset pelkäävät liikaa.